Maailman johtava kaivinkoneeseen kiinnitettävien paalutuslaitteiden valmistaja Movax satsaa jatkuvasti työntekijöidensä työskentelyolosuhteisiin ja turvallisuuteen. Vastuullinen kehitystyö parantaa henkilöstön työolosuhteita, tehostaa työtä ja säästää toisinaan jopa energiaa.
Paalutuslaitteita valmistavalla Movaxilla on tuotannossa monia työvaiheita, joissa liikutellaan ja työstetään erilaisia painaviakin kappaleita. Työympäristön vaaratekijöiden minimointi on tärkeää pitää mielessä päivittäin, jottei yhdenkään työntekijän terveys tai turvallisuus vaarannu. Tuotantopäällikkö ja työsuojelupäällikkö Mika Koskisen mukaan ISO 9001 -laatujärjestelmä luo pohjan työlle, jossa vaaroja tunnistetaan ja torjutaan. Sen lisäksi työturvallisuutta kehitetään ja seurataan jatkuvasti arkisen työn lomassa yhdessä työntekijöiden kanssa.
”Olemme tehneet hiljattain useita parannuksia, jotka vaikuttavat paitsi työn turvallisuuteen myös tehtävien sujuvuuteen ja työympäristön viihtyisyyteen. Päivittäisen tarkkailun ja säännöllisen seurannan lisäksi olemme ottaneet käyttöön uusia menetelmiä ja uutta tekniikkaa”, Koskinen kertoo Movaxin turvallisuuspanostuksista.
Yksi tärkeimmistä muutoksista on koneistamon ja hitsaamon työpisteiden ilmanvaihdon parantaminen. Kokonaisvaltaisesta uudistuksesta syntyi monenlaisia hyötyjä.
”Liikuteltava huuva imee tehokkaasti hitsauksessa syntyvät savukaasut ja hiukkaset suodatinten kautta lämmöntalteenottojärjestelmään, jolloin syntynyt lämpöenergia hyödynnetään uudelleen. Huuvaan sijoitetut valot houkuttavat siirtämään imuria aina oikeaan kohtaan pientäkin hitsaustyötä varten”, Koskinen kertoo työntekijöiden terveyttä suojaavasta ja ilmanlaatua parantavasta ratkaisusta.
Valaistuksen parantaminen ja melutason laskeminen nostavat viihtyisyyttä
Samantyyppisiä elementtejä sisältää myös tehdashallin valaistuksen uusiminen. Led-valaistus paitsi säästää energiaa, parantaa myös yleisvalaistusta niin, että kohdevalojen tarve on vähentynyt.
Työpaikan melutasoa pienentyi huomattavasti, kun Movax investoi osapesukoneeseen. Nyt puhdistettava kappale laitetaan koneeseen oven taakse, ja nappia painamalla ulos tulee maalaukseen valmis puhdas ja kuiva osa. Painepesurin ja paineilmalaitteen meluun verrattuna osapesukoneen hiljaisuus on enemmän kuin tervetullutta.
Systemaattinen siisteyden parantaminen lisää turvallisuutta ja vähentää hukkaa
Koskisen mukaan Movaxilla on saatu hyviä kokemuksia Japanissa kehitetystä 5S-menetelmästä, jonka tavoitteena on kasvattaa työn tuottavuuden lisäksi työturvallisuutta. 5S on yksi Lean-johtamisfilosofian työkalu, jonka tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa prosesseista hukkaa eli arvoa lisäämättömiä toimintoja. Muutokset parantavat laatua ja turvallisuutta sekä luovat visuaalisesti miellyttäviä ja tehokkaita työympäristöjä.
”Aloimme keväällä 2023 kiinnittää menetelmän avulla huomiota työn vaiheaikoihin ja työpisteiden selkeyteen. Poistimme muun muassa turhat tavarat työpisteiltä. Saimme menetelmästä erittäin hyviä kokemuksia, kun työ sujuvoitui ja yleisilme sekä siisteys kohenivat. Kaikki työntekijät ovat mukana talkoissa toimistoa myöten”, Koskinen kertoo työturvallisuuteenkin vaikuttavasta menetelmästä.
Jatkuvan prosessien tarkastelun ja parantamisen avulla Movaxilla tunnistetaan ja käsitellään mahdollisia riskejä jo ennen kuin ne muodostuvat ongelmaksi.
”Työturvallisuuteen panostaminen on siinä mielessä kiitollista puuhaa, että usein uusimpaan teknologiaan sijoittaminen lisää myös tuottavuutta ja viihtyisyyttä, samalla myös keskittyminen ja kokonaisvaltainen hyvinvointi paranevat”, Koskinen kiteyttää työsuojelun merkityksen.