Yritys

Terra Patris on vuonna 2000 perustettu monialayhtiö. Yhtiö toimii polttopuukone-, maanrakennuskone- ja sopimusvalmisteollisuudessa sekä veneiden valmistuksessa. Olemme yksi merkittävimmistä polttopuukoneiden valmistajista maailmassa. Tämän lisäksi toimimme alihankinta- ja erikoiskonepajateollisuudessa. Konsernin vuosiliikevaihtotaso on lähes 90 milj. euroa, ja työllistämme lähes 600 henkeä ympäri Suomea.

Arvostamme suomalaista teollisuutta

Terra Patris toimii monipuolisesti suomalaisen teollisuuden kentällä. Konserniin kuuluvat yhtiöt ovat Suomessa toimivia teollisuusyrityksiä, joilla on vahva kasvupotentiaali ja vakavarainen talous sekä edellytykset olla kilpailukykyisiä kansainvälisellä tasolla. Vaikka tytäryhtiömme tuotteista valtaosa menee vientiin, toimimme paikallisista lähtökohdista, yhtiöiden omalla osaamisella ja suunnittelulla. Me uskomme, että suomalainen työ kannattaa.

Kannattavaa kasvua

Tarjoamme tytäryhtiöillemme parhaat edellytykset kasvun ja kannattavuuden parantamiseksi. Vahvat tuotteet, tuotekehityspanostukset sekä aktiivinen myynti ja markkinointi antavat tytäryhtiöillemme mahdollisuuden toimia kilpailukykyisesti laajalla maantieteellisellä alueella. Pitämällä kasvun ja kannattavuuden liiketoiminnassamme huomion polttopisteessä pystymme jatkossakin olemaan arvostettu työnantaja ja yrityskansalainen.

Kansainvälisyys avainasemassa

Suomalainen teollisuusosaaminen on korkeatasoista ja uskomme sen kasvupotentiaaliin. Vahva kansainvälinen osaaminen on meille ylpeydenaihe ja avain jatkuvaan kasvuun. Erikoistuminen, innovatiivisuus, aktiivinen myyntityö ja jatkuva uudistuminen ovat avainasemassa viennin kasvattamisessa. Me uskomme, että näin luomme työpaikkoja, ja olemme mukana rakentamassa suomalaista taloudellista kilpailukykyä.